Kaksi kesämekkoon pukeutunutta naista jäätelökioskilla vanhassa valokuvassa

Helsingin Jäätelötehdas yli 100 vuotta!

Helsingin Jäätelötehdas on Suomen vanhin toiminnassa oleva jäätelönvalmistaja. Jäätelötehtaan juuret ovat lähtöisin Italiasta, Toscanan pienestä Limanon vuoristokylästä. Viime vuosisadan alussa italialaisen Magi-suvun innokkaat yrittäjät saapuivat Suomeen mutkien kautta. Taitavat italiaanot olivat opetelleet jo kotonaan valmistamaan kipsipatsaita ja niitä he sitten lähtivät tuottamaan Venäjälle Pietariin. Lupaavasti alkanut bisnes tyrehtyi kuitenkin vallankumoukseen. Tämän seurauksena herrat ottivat nokan kohti Suomea ja päätyivät Helsinkiin. Keskuskadulle perustettiin ensimmäinen jäätelötehdas vuonna 1922. Jäätelöä säilytettiin ja myytiin suoraan jäämurskalla täytetyistä puukärryistä Helsingin toreilla ja kaduilla. Jäät hakattiin talvisin merestä. Niitä säilytettiin suurissa maakuopissa, etteivät ne sulaisi. Jäätelöä valmistettiin vain kesäaikaan. Talvisin Magit tekivät ja myivät kipsiteoksia.

Tuotanto jouduttiin lakkauttamaan sotavuosien ajaksi vuonna 1939. Jäätelön valmistus käynnistettiin onneksi uudelleen Eerikinkadulla vuonna 1946. Toiminta jatkui ja suomalaiset tykästyivät jäätelöön ikihyviksi. Tehdas on sittemmin sijainnut eri osoitteissa ympäri Helsinkiä. Liisankadulla vietettiin pitkä tovi vuosina 1960-1998. Tämän jälkeen tehdas siirtyi Mäkelänkadulle. Vuonna 2015 tehdas on sijainnut Espoossa. Vanha sukupolvi opetti taitonsa seuraaville innokkaille yrittäjille. Yhä tänä päivänäkin jäätelötehdas toimii Magien perheyrityksenä, nyt jo neljännessä polvessa.

Kuva / Image
1900-luvun alun herrasvaatteisiin pukeutunut mies nauttii jäätelöä vanhassa kuvassa

Helsingin Jäätelötehtaan kioski Heikin esplanadilla (nykyinen Mannerheimintie) 1900-luvun alussa.

SEURAA MEITÄ SOMESSA

Facebook

Instagram

Linkedin

Kevät tulee ja toivottavasti lumet lähtee äkkiä! Meillä on jo Kaivopuiston kioski Merisatamassa auki säiden salliessa 🥳🤩🥰

Tulossa on paljon kevään juhlia, esimerkiksi vappu ja äitienpäivä. Meiltä saakin ostaa verkkokaupasta jäätelölahjakortteja 😘🙂 Isomman erän voi ostaa myös esimerkiksi työntekijöille piristykseksi 😉 Mukavaa kevättä 😚
Tervetuloa tehtaanmyymälään ostamaan pääsiäiseksi jäätelöä 🍦🍦

Ollaan tänään torstaina auki klo 17:00 saakka. Laktoositon mango tai vaikka appelsiini olisi ihanan värinen jälkiruoka aterialle 😊

PS. Huomenna perjantaina avataan kevätkausi meidän jäätelökioskilla Kaivarin Merisatamanrannalla 🤩🥳 Tervetuloa nauttimaan kevään ensimmäisestä jäätelöstä ihanissa maisemissa 😘
Tervetuloa jäätelölle Kaivariin pääsiäisenä 🤩🥰🥳🍦 Kioski avautuu heti pitkäperjantaina klo 11. Meiltä saa aidosti kotimaista käsintehtyä jäätelöä suoraan Espoosta 😊 🇫🇮

Ollaan auki koko pääsiäinen ja sen jälkeen säiden mukaan. Nettisvuillamme on tarkat aukioloajat: https://helsinginjaatelotehdas.fi/kioskit/
Varaston tyhjennys 🤩🤩🤩🤩 

Kaikki jäätelöt -25 %. Alennus koskee myös jo alennettuja tuotteita. 

Nämä erikoismaut halvalla 5 litran pakkauksissa: Sitruunarahka, Rusinaton maraschino, Mantelisuklaa, Pipari, Glögi, Aprikoosi. Näiden erikoismakujen hinta on nyt vaan 14,25 € (ovh 19 €) 😎 

Loput 5 litran kotipakkaukset 29,25 €/kpl (ovh 39 €). Kaikkia makuja on saatavilla mustikkaa ja banaania lukuunottamatta.

Vanhanajan Vaniljapuikot 10 kpl pakkaus 18,75 € (ovh 25 €).

500 ml purkit 5 kpl 21,75 € (ovh 29 €). 

Sekoitukset ovat päässeet jo valitettavasti loppumaan nyyh mutta lisää tulee parin kuukauden sisällä. 

Tervetuloa ostoksille koskelontie 14 B Espoo. Aukioloajat kannattaa katsoa nettisivuiltamme. Kiitos 😘